Anor-logo.

Referenssit

Linnanvirta-puistotapahtuma 2017

Linnanvirta-puistotapahtumassa vuonna 2017 toimin tapahtuma-assistenttina Metsähallitukselle. Tein avustavia tehtävät tapahtumatuotannossa sekä kävijätutkimuksessa.

Ennen tapahtumaa avustin kulttuurituottajaa tehtävissä, joita hän minulle antoi. Tein esimerkiksi kartan koko tapahtuma-alueesta, mihin merkitsin mistä mitäkin löytyy. Esimerkiksi hätäpoistumistiet, ensiapupisteet, tapahtumapisteet ja bajamajat. Etsin myös kuvia esiintyjistä ja alueista mainosmateriaaleihin. Lisäksi tein ja laminoin ilmoituksia ja ohjeita, jotka kävin sitten kiinnittämässä, jotta kävijöillä olisi helpompaa.

Tapahtuman aikaan tein juoksevia tehtäviä. Hain lisää materiaaleja tapahtumapisteille, etteivät esimerkiksi kävijäkyselyt pääse loppumaan. Toimin valvojana tapahtuman aikaan avoinna olevissa näyttelyissä. Huolehdin myös esiintyjistä, että heillä on kaikkea mitä tarvitsevat ja he osaavat kulkea tapahtuma-alueella.

Tapahtuman jälkeen tein tapahtuman aikaan kerätystä kävijäpalautteesta koosteen, josta oli hyvä jatkaa seuraavan Linnanvirta-tapahtuman suunnittelua.
© 2026 Anor