Anor-logo.

Referenssit

Vintin järjestely

Asiakasta turhautti se, että tavaraa on todella paljon eivätkä ne mahdu minnekään. Kaikki paikat pursuavat tavaraa eikä niille ole paikkoja, mihin ne voisi järkevästi laittaa. Asiakas toivoi, että tavarat saataisiin paikoilleen niin että järjestystä olisi helppo ylläpitää. Asiakas koki, ettei mikään asia suju arjessa hyvin.

Asiakasta jännitti aluksi, että mitä olen menossa tekemään ja kuinka asia tapahtuu. Kun tuloksia alkoi näkyä, näin, kun asiakas alkoi innostumaan asiasta ja uskomaan siihen, että kyllä tästä tavaramäärästä vielä selvitään.

Asiakas ilahtui useamman kerran, kun löysi jotain, mikä oli ollut hukassa. Työskentely oli luontevaa ja aika meni nopeasti.

Sain erityisesti kehuja siitä, että kun olin paikalla, asiakkaan ei tarvinnut lähteä erikseen tekemään jotain pientä juttua (esim. viemään roskia roskikseen). Tällöin asiakkaalle ei tullut ajatuskatkoksia eikä hän muistanut välillä jotain toista juttua, mikä piti tehdä. Jos asiakas olisi muistanut jonkun toisen jutun ja alkanut sitä tekemään välillä, hän olisi vasta joskus illalla tai toisena päivänä hoksannut, että vintin järjestely oli kesken. Nyt tuli kerralla valmista.
© 2026 Anor